Infoa ja ohjausta ammatillisen osaamisen kehittämiseen yrityksille

Artikkeli


TEKSTI | Tarja Tomperi ja Eija Lepistö

Ammatillisen koulutuksen palvelutarjonta on runsasta, hajanaista ja yritysten henkilöstön on vaikea löytää tarjonnasta soveltuvia opiskeluvaihtoehtoja. Ammatillisen koulutuksen kieli on vaikeaselkoista eri tutkintonimikkeineen. Toisinaan myös käsitykset opiskelusta ovat vanhentuneita ja opiskelun hyödyt yrityksen tai työntekijän näkökulmasta eivät ole itsestään selvyyksiä. Tietoa tarvitaan lisää. Sitä tarvitsevat sekä johto ja esimiehet että työntekijät.

Ammatillisen osaamisen kehittämisen palvelut on kehitetty ja testattu kevään 2020 aikana yhdessä hankkeen kahden partneriyrityksen kanssa. Pk-yrityksille tarjottavat palvelut toteutetaan yrityskohtaisesti räätälöiden.

Yritysten osallistuminen tehty helpoksi

Osaamisen kehittämisen palveluihin on jo lähtenyt mukaan yrityksiä, jotka haluavat tarjota työntekijöilleen mahdollisuuden lisätietoon ja osaamisen kehittämiseen. Alkukeskusteluja on käyty jo useamman yrityksen kanssa ja prosessi on käynnistynyt. Infojakin on päästy toteuttamaan yhden hengen infoista ryhmäinfoihin rakennus-, puutarha- ja logistiikka-alan työntekijöille ja lähiesimiehille. Opintojakin on jo muutama henkilö aloittanut oppisopimuskoulutuksena. Palautteiden perusteella parasta on ollut saatu tieto oman alan tutkinnoista ja oppisopimuskoulutuksesta.

Palvelut yrityksen tarpeen mukaan

Palvelu koostuu kolmesta kokonaisuudesta, jotka ovat yrityksen käytössä erillisinä tai jatkumona sisältäen alkukartoituksen, infot ja oppisopimuskoulutuksen suunnittelun.

Alkukartoituksessa selvitetään yrityksen henkilöstön osaamis- ja kehittämistarpeet. Samalla jaetaan tietoa eri mahdollisuuksista ja pureudutaan oppisopimuskoulutuksen mahdollisuuksiin työntekijöiden osaamisen kehittämisessä.

Infotilaisuus koulutusmahdollisuuksista ja oppisopimuskoulutuksesta toimii monelle työntekijälle ponnahduslautana opiskeluun. Infon sisällöt räätälöidään tarpeen mukaan yhdelle tai useammalle yrityksen valitsemalle työntekijäryhmälle. Tunnin pituinen info lisää tietoa eri ammatillisen koulutuksen vaihtoehdoista ja oppisopimuskoulutuksesta.

Infon jälkeen osallistunut saa ohjausta halutessaan oppisopimuskoulutukseen ja yksilöllisen opintopolun suunnitteluun. Oppisopimuksen suunnittelussa on mukana myös työnantaja. Oppisopimuskoulutuksen kytkeytyessä tiiviisti yrityksen toimintaan, siitä hyötyy sekä yritys että työntekijä.  

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä hankeasiantuntijaan!