IoT yrityksen kasvun tukena

Blogi

TEKSTI | Erkki Räsänen

Kokemukseni IoT-teknologian mahdollisuuksista

IoT-teknologiaa on kaikkialla ympärillämme, ja se on mullistanut teollisuutta ja eri liiketoiminta-alueita monin tavoin. IoT-teknologiassa on vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Miten yritykset, etenkin pienet, löytäisivät IoT:n mahdollisuudet?

Keväällä puhuin Urbaania kasvua Vantaa -hankkeen verkkoaamukahvitilaisuudessa siitä, miten IoT-teknologiaa voidaan valjastaa yritysten kasvun tueksi. Esittelin tuolloin omaan yritysuraani liittyvän esimerkin. Otan sen uudelleen esille, koska tapaus kuvaa hyvin, miten IoT:n potentiaalia ja mahdollisuuksia ei täysin ymmärretä.

Yrityksemme oli alkuvaiheessaan erikoistunut ympäristöteknologiaan, erityisesti vedenlaadun mittauksiin. Näimme tässä alueessa potentiaalia, koska mittausteknologialle on paljon kysyntää. Ideamme oli tuottaa yksinkertaisia ja kilpailijoihin nähden edullisia mittalaitteita. Edullisuus koitui tämän lähestymistavan kohtaloksi, koska ”edullinen ei voi olla hyvä”. Myyntimme oli heikkoa.

IoT-teknologian läpimurto oli muutama vuosi sitten kiihkeimmillään, ja myös me olimme toteuttaneet laitteiden etähallintaominaisuuksia tuotteisiimme. Näitä ominaisuuksia emme juuri markkinoineet, koska teollisuudessa IoT nähtiin tuolloin tietoturvariskinä. Korkeintaan joskus asiakkaille mainitsimme, että näitäkin ominaisuuksia tuotteissamme on. Edelleen tuskailimme heikon myynnin suhteen, ja olimme hyvin lähellä luovuttamista. Sovimme kumppaneitteni kanssa, että vietämme ensin rauhassa kesäloman, ja sitten lopetamme ympäristömittausteknologian valmistuksen ja myynnin kokonaan.

Emme ehtineet viettää kesälomaa rauhassa loppuun. Yllättäen tuli tilauksia, mielestämme yllättäviin tarpeisiin. Asiakkaamme olivat sitä mieltä, että IoT ja vedenlaadun mittausteknologia on erinomainen yhdistelmä. Merkittävää oli, ettemme aluksi tätä nähneet itse, vaan viesti tuli vahvasti asiakkaan suunnalta.

Miten IoT auttaa yrityksiä kasvamaan

IoT toi meille ja asiakkaillemme monia hyötyjä. Internet-liitännäisyys mahdollisti yksinkertaisemmat ja kustannustehokkaammat ratkaisut isompien teollisten järjestelmien rinnalla sekä älykkään, reaaliaikaisen kunnonvalvonnan.

Mitä nämä ratkaisut sitten konkreettisesti olivat? Autonomisesti toimivista ympäristömittausasemista tuli yrityksemme myyntivaltti. Internet-liitännäisyyden vuoksi mittausasemat olivat muista asiakkaan järjestelmistä riippumattomia, mikä alensi kustannuksia merkittävästi teollisuuslaitoksen ICT-järjestelmien näkökulmasta. Etähallittavuus alensi kunnossapitokustannuksia merkittävästi, koska ongelmatilanteisiin voitiin puuttua aina tarvittaessa, eikä turhia huoltokäyntejä tarvinnut tehdä.

Kasvun näkökulmasta tämä edellytti strategian muuttamista. IoT mahdollisti meille tavan tehdä liiketoimintaamme tehokkaasti, mutta miten voisimme hyödyntää mahdollisuudet. Panostimme vahvasti esimerkiksi tuote- ja teknologiakehitykseen, siten, että saimme ratkaistuksi IoT-teknologiaan liittyvät tärkeimmät haasteet, kuten tietoturvan ja langattoman tiedonsiirron luotettavuuden. Tämä panostus kannatti nopeasti, koska IoT-järjestelmiin liittyvästä asiantuntemuksesta tuli yrityksemme tärkeintä pääomaa.

IoT-teknologiaan perustuva strategia toi tuolloin yrityksellemme uusia ja yllättäviä mahdollisuuksia. Nykyisin nämä mahdollisuudet ovat laajasti ymmärrettyjä ja hyödynnettyjä. IoT on mullistanut perinteisiä toimialoja (kunnossapito) ja mahdollistanut kokonaan uusia (hyvinvointiteknologia).

Miten löydän IoT:n mahdollisuudet?

Miten IoT tukee yritysten kasvua? Ainakin kahdella tavalla; vakiintuneet IoT-ratkaisut tuovat resurssitehokkuutta, ja IoT mahdollistaa aivan uudenlaisten teknologiaan tukeutuvien liiketoimintakonseptien innovoinnin. Jälkimmäisessä mekanismissa uutta osaamista käytäntöön soveltavilla ammattikorkeakouluilla on merkittävä rooli. Tätäkin voin valottaa omakohtaisilla kokemuksilla.

Metropolian opiskelijoiden suoritusvaatimuksiin kuuluu innovaatioprojekti, joka on lyhyt, 8 viikkoa kestävä yrityslähtöinen projekti. Idea on, että innovaatioprojektissa opiskelijat tuovat yrityksiin uusia näkemyksiä ja ajatuksia, ja samalla oppivat yritysten toimintatapoja. Opiskelijat suorittavat ryhmätyönä yrityksen määrittelemän kokeilevan projektin. Yrityksemme tarjoamat innovaatio- ja opinnäytetyöprojektit ovat olleet aina suosittuja ympäristö- ja energiatekniikan opiskelijoiden keskuudessa. Erääseen innovaatioprojektiin osallistui kerran kaksi ryhmää, noin 20 oppilasta. Hämmästyin useamman kerran siitä, miten opiskelijat antavat projekteihin kaikkensa ja tarvittaessa hankkivat lisää osaamista. Opiskelijoiden tekemään reaaliaikaista ympäristömittausportaalia oli ilo esitellä ympäristövirkamiehille ja kaupunkien edustajille. Eräs vietnamilainen opiskelija teki oma-aloitteisesti markkinaselvityksen hyödyntäen omia kontaktejaan sikäläisiin yrityksiin. Innovaatio- ja harjoitteluprojekteissa opiskelijat ovat vieneet teknologian kehitystä eteenpäin testaamalla ja ideoimalla. Opiskelijoiden osaamisen taso on ollut korkea, ja moni yrityksemme kasvun kannalta tärkeä asia olisi jäänyt keksimättä ja toteutumatta ilman yhteistyötä Metropolian kanssa.

IoT ja Urbaania kasvua -hanke

Miten tämä kaikki liittyy Urbaania Kasvua -hankkeeseen? Siirryin yrittäjyydestä Metropoliaan opetustehtäviin ja asiantuntijaksi vuoden alussa. Hankkeen tavoitteena on luoda kasvua vantaalaisissa yrityksissä näiden osaamista laaja-alaisesti vahvistamalla. Yksi hankkeen osa-alue on teknologisen osaamisen vahvistaminen, ja siinä minä voin auttaa yrityksiä löytämään uusia mahdollisuuksia.

Näen Urbaania kasvua Vantaa -projektin suurena ”innovaatioprojektina”, jossa kohteena on yksittäisen yrityksen sijaan kaikki vantaalaiset yritykset. Hanke on suuri, monialainen ja alojensa parhaiden asiantuntijoiden vetämä. Toimintatapa on sama kuin innovaatioprojektissa; mutkaton, läheinen ja ketterä yhteistyö sekä tuoreet ideat tuovat parhaan hyödyn yrityksille. Kehityskohde voi olla mikä tahansa yrityslähtöinen tarve; muutosjohtaminen, henkilöstön diversiteetin kehittäminen, CAD-suunnittelu tai – IoT-teknologian käyttöönotto.