Liiketoiminta tehokkaaksi valmennuksen ja coachauksen avulla

Kasvutarina

Optima Kiinteistöpalveluissa järjestettiin toimintoja, osaaminen otettiin maksimaaliseen käyttöön, myynnillisiä menetelmiä katselmoitiin ja tavoitteita asetettiin entistä korkeammalle. Buustia uudistuksiin saatiin Urbaania kasvua Vantaa -hankkeen tarjoamista myyntivalmennuspaketista ja coachaus-palveluista.

Optima Kiinteistöpalvelut halusi kasvunsa tueksi myyntivalmennuksia. Myyntivalmennusten avulla yrityksen myynti sai lisää työkaluja uusien asiakkaiden hankkimiseen. Myyntitarinoita päivitettiin, kylmien soittojen valmisteluun käytetään nyt enemmän aikaa ja asiakassoittoihin perehdytään entistä syvemmin.

Johdon valmennus toi tukea suoraviivaiseen päätöksentekoon myynnissä ja huollossa. Coachauksessa käydyt keskustelut kirkastivat suuntaa ja näkemykset liiketoimintamahdollisuuksista vahvistuivat. Lisäksi johdon valmennus kehitti omia johtamistaitoja ja samalla tehostettiin talossa jo olevaa osaamista. Hankkeen avulla aloitettu oppilaitosyhteistyö mahdollisti myös kiinteistöhoitajien jatkokoulutuksen.

Valmennuksien avulla tuli tarkemmin mietittyä omia vahvuuksia omalla toimialalla. Valmentajan kanssa tehdyt SWOT-analyysit edistivät liiketoiminnan tehostamista ja analyysissä esiin tulleita uhkia on pienennetty. Haimme apua kasvun vahvistamiseen myyntivalmennuksilla. Johdon coachaus avarsi näkökulmia ja keskustelujen avulla kirkastui tarvittavat toimenpiteet. Hankkeen avulla saimme yhteyden oppilaitoksiin ja henkilöstön koulutukset lähtivät käyntiin.

Jari Hyrkäs, liiketoimintajohtaja, Optima Kiinteistöhuolto – optima.fi

Hyödyt

  • Coachaus auttoi suunnan kirkastamisessa.
  • Liiketoimintapotentiaali kasvoi coachauksen ansiosta.
  • Myyntitoimenpiteet vahvistuivat myyntivalmennuksessa.
  • Henkilöstön osaamista vahvistetaan jatkokoulutuksella.