Oppisopimuskoulutus jatkuvan oppimisen mahdollistajana

Työssä olevien jatkuva oppiminen ja osaamisen kehittäminen sekä tähän tuen tarjoaminen pk-yrityksille, oli yksi Urbaania kasvua Vantaa -hankkeen yritysten kasvua tukevista toimenpiteistä vuonna 2020. Oppisopimuskoulutuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa opiskelee nuorten lisäksi myös suuri joukko aikuisia työikäisiä ja työssä olevia. Ammatilliset tutkinnot tai niiden osat ja oppisopimuskoulutus tarjoavat joustavan tavan työntekijöiden, asiantuntijoiden ja esimiesten osaamisen päivittämiseen ja jatkuvaan kehittämiseen.

Kännykkäsovellus osaamisen kehittämisen tavoitteiden saavuttamiseksi

Omien tavoitteiden saavuttaminen ja lupausten pitäminen itselle on välillä vaikeaa. Urbaania kasvua Vantaa -hankkeessa syntyi idea sovelluksesta, joka voisi auttaa osaamisen kehittämiseen liittyvien tavoitteiden saavuttamisessa. Tässä artikkelissa kerrotaan, kuinka sovelluksen kehitys ja testaus toteutettiin ja millaisia tuloksia kokeilusta saatiin.

Suuri yrityskysely 2019 – Vantaalla toimivien yritysten osaamistarpeet

Vuonna 2019 Urbaania kasvua Vantaa –hankkeessa toteutettiin suuri yrityskysely Vantaalla toimivien yritysten osaamistarpeista, kasvu- ja toiminnanedellytyksistä sekä toimenpiteistä niiden parantamiseksi. Vaikka yritykset haluaisivat investoida henkilön osaamisen kehittämiseen, he kokevat, ettei oikeanlaista koulutusta ole tarjolla. Toisaalta yhteistyötä harjoitetaan korkeakoulujen kanssa hyvin vähän. Tiiviimmälle ja koulutusta kehittävälle vuorovaikutukselle näyttäisi olevan tarvetta.

The paradigm of vocational education and training services in the Vantaa GSIP Project – The role of the Vantaa Vocational College Varia

This is the web-article No. 5 of the GSIP (Growth and Social Investments Pacts) Project, an initiative of the City of Vantaa (FI) to develop an innovative local jobs and skills agenda. It provides readers with a case study about the strong impact of Vocational Education and Training (VET) services designed and offered by municipality VET providers, discussing the role of the Vantaa Vocational College Varia.

Kesätervehdys Urbaania kasvua Vantaa -hankkeesta!

Korona toi haasteita hanketyöhön. Lisäksi henkilöstövaihdokset toivat uusia näkökulmia yhteistyöpainotteisen hankkeen työtapoihin. Tavoitteena hankkeessa on vahvistaa vantaalaisten pk-yritysten iskunkestävyyttä ja selviytymiskykyä – resilienssiä. Kevään aikana testattiin hanketoimijoidenkin resilienssitaitoja yllättävien muutosten myrskyssä.

Teijan tarina: Verkostoituminen vauhditti työllistymistä

52-vuotias vantaalainen Teija Salminen osallistui viime syksynä Vantaan Megarekryyn, jossa hän jätti ansioluettelonsa Urbaania kasvua -hankkeen CV-pankkiin. Keväällä 2020 verkostoituminen messuilla tuotti kutsun A-Kumppaneiden Rekrytreffeille. Rekrytreffien pikahaastattelu avasi Teijalle tien uuteen työpaikkaan.