Jatkuvan oppimisen uudistustyö – Olisiko aika ottaa kaikki työkalut käyttöön?
TEKSTI Hannu Karhunen
Finlandiatalossa järjestettiin viime vuoden marraskuun lopulla jatkuvan oppimisen parlamentaariseen uudistustyöhön liittyvä tutkijatapaaminen. Tilaisuuteen kokoontui laaja joukko tutkijoita, virkamiehiä, päättäjiä ja koulutuksen ammattilaisia. Tapaamisen tarkoituksena oli esittää tutkimustietoa kootusti päätöksenteon tarpeisiin.
PT:n, Etla:n, PTT:n ja Vatt:n tutkijoista koostuva ryhmä valmisteli tapahtumaan yhden yhteisen esityksen. Keskityimme 10 minuutin mittaisessa puheenvuorossamme kysymyksiin, jotka liittyvät aikuisväestön koulutuksen julkisen rahoituksen vaikuttavuuteen ja kustannustehokkuuteen. Tämä oli meille etukäteen annettu aihe, johon toivottiin taloustieteilijöiden näkemystä. Käsittelimme esityksemme sisältöä kahdessa valmistelevassa kokouksessa yhdessä eri ministeriöiden edustajien kanssa. Tapahtuman tallenteet ja materiaalit löytyvät täältä.
Mitä sanoimme?
Totesimme esityksessämme, että aikuisväestön koulutus on julkisena investointina eri asia kuin nuorten koulutus. Perustelimme tätä väitettä kahdesta eri tulokulmasta. Ensinnäkin, aikuisten työssäkäyvien koulutukseen sijoitetut julkiset investoinnit eivät mitä luultavimmin ole yhtä tuottoisia investointeja kuin, minkä tiedämme nuorten kouluttamisella saavutettavan. Aikuisten koulutuksella on ilmeisiä vaihtoehtoiskustannuksia nuorten koulutukseen verrattuna, sillä aikuiset ovat jo työmarkkinoilla. Koulutusinvestointien tuotto yli elinkaaren ja siitä kumuloituva verokertymä on sitä suurempi mitä aikaisemmin koulutusinvestointien hyödyt alkavat realisoitumaan työmarkkinoilla. Julkinen rahoitus voi myös syrjäyttää yksityisiä koulutusinvestointeja, kun työnantajat siirtävät koulutuksesta johtuvaa rasitetta julkiselle sektorille.
Ei ole myöskään selvää, millaisilla toimenpiteillä esimerkiksi perusasteen koulutuksen varassa olevia yli 50-vuotiaita henkilöitä saataisiin innostumaan oppimiseen. Nythän nämä henkilöt ovat erittäin aliedustettuja aikuiskoulutuksessa. Käsittääkseni koulutuksen kasaantuminen on aikuiskoulutuksen suurin ongelma, joka täytyy ottaa huomion toimenpiteiden suunnittelussa.
Toiseksi, totesimme että aikuiskoulutuksen positiivisesta vaikuttavuudesta ja kustannustehokkuudesta on hyvin vähän uskottavaa empiiristä tutkimusnäyttöä. Luultavimmin tutkimusnäytön puuttuminen johtuu uskottavien tutkimusasetelmien ja aineistojen puutteesta. Olemassa oleva empiirinen tutkimusnäyttö kertoo kuitenkin siitä, että perusasteen koulutuksen varassa olevia aikuisia henkilöitä on vaikea saada osallistumaan koulutukseen, ja että julkisista koulutusinvestoinneista saatavat hyödyt voivat jäädä varsin vaatimattomiksi (ks. McCall ym. 2016; Stenberg ja Westerlund, 2008).
Tekemämme havainnot eivät tarkoittaneet, että julkisrahoitteinen aikuiskoulutus tulisi lakkauttaa, ja että nämä varat tulisi uudelleen kohdentaa esimerkiksi peruskoulutuksen vahvistamiseen. Omasta mielestäni, esityksemme tarkoitus oli korostaa sitä, että perusasteen koulutuksen varassa olevan aikuisväestön tukeminen koulutuksellisin keinoin on erittäin vaikeaa, johon nyt kuitenkin tulisi etsiä vaikuttavia ja kustannustehokkaita ratkaisuja aivan uudella toimintatavalla.
Mitä suosittelimme?
Suosittelimme, että mahdollista uudistustyötä tulisi tehdä asteittain, kokeillen erilaisia kohdistettuja toimenpiteitä eri ryhmille (esimerkiksi koulutukseen ohjausta eri ryhmille). Kokeilulainsäädäntö antaa julkiselle vallalle mahdollisuudet toimia näin, mikäli tähän vain löytyy aitoa ymmärrystä ja tahtotilaa ministeriöistä ja päättäjien taholta (ks. kokeiluopas valmistelun tueksi). Tilaisuudessa esiintynyt Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jukka Vuori puhui myös samantapaisesta etenemistavasta omassa puheenvuorossaan.
Kokeilut eivät toki ole mikään ihmeratkaisu kaikkiin ongelmiin, ja kokeilujen tulosten yleistettävyydestä käydään vilkasta akateemista keskustelua. On myös hyvin mahdollista, että kokeiluissa epäonnistutaan jo suunnitteluvaiheessa, mikä on ikävä kyllä ollut pikemminkin sääntö kuin poikkeus viime vuosina Suomessa. Parhaimmillaan erilaisiin kokeiluihin saadaan kuitenkin muodostettua oikea tutkimusasetelma, joka voi edistää niin määrällistä kuin laadullista tutkimusta, luoden pohjaa vaikuttaville ja kustannustehokkaille toimenpiteille.
Viitteet
McCall, B., Smith, J. ja Wunsch, C. (2016): Chapter 9 – Government‐Sponsored Vocational Education for Adults, teoksessa Stephen Machin Eric A. Hanushek and Woessmann Ludger, Handbook of the Economics of Education, 479–652: Elsevier.
Stenberg, A., & Westerlund, O. (2008): Does comprehensive education work for the long-term unemployed? Labour Economics, 15(1), 54–67.
(Juttu on julkaistu alunperin Palkansaajien tutkimuslaitoksen sivuilla 31.1.2020)