Kuvassa A-kumppanien Mari Haapaharju ja Jari Huttunen

Hankkeen pilottiyritys A-kumppanit ehdolla vuoden oppisopimustyönantajaksi

Artikkeli

TEKSTI | Virve Louekari

A-kumppanit lähti rohkeasti kehittämään henkilöstönsä osaamista oppisopimuksilla. Nyt yritys on ehdolla vuoden oppisopimustyönantajaksi Suomen oppisopimusosaajat ry:n kilpailussa.

A-kumppanit on saneerausrakentamiseen, vesivaurioiden kunnostamiseen ja torjuntaan sekä sisäilmaan ja antibakteerisiin tiloihin erikoistunut yritys. Pääkaupunkiseudulla toimivassa yrityksessä työskentelee 21 työntekijää.

Talvella 2020 Urbaania kasvua Vantaa –hanke räätälöi A-Kumppaneille rekrytapahtuman, jonka kautta yritys rekrytoi uusia työntekijöitä. Samaan aikaa perheyrityksessä valmisteltiin sukupolvenvaihdosta.

Yrityksessä ymmärrettiin henkilökunnan tärkeys ja haluttiin panostaa myös työntekijöiden osaamisensa kehittämiseen. Vantaan ammattiopisto Varia järjesti infon ammatillisen koulutuksen ja  oppisopimuskoulutuksen vaihtoehdoista.  

“ Oppisopimusinfo oli erittäin hyvin valmisteltu ja ennakolta oli valikoitu meille sopivia koulutuksia, joista työnjohtokin innostui”, varatoimitusjohtaja Mari Haapaharju kertoi keväällä .

Ensimmäiset oppisopimuksen aloitettiin jo kaksi viikkoa infon jälkeen. Yhteensä 21 työntekijän yrityksessä aloitettiin yhdeksän oppisopimuskoulutusta.

“Kyllä minun mielestäni kannattaa lähteä mukaan koska oppisopimukset kehittävät molempia: sekä työnantajaa että opiskelijaa”, kuvasi kosteuskartoittaja ja työnjohtaja Jari Huttunen kilpailuvideolla.

Tutustu A-kumppaneiden tarinaan oppisopimusviikon kilpailuvideolla:

Oppisopimusviikon kilpailun voittajat julkistetaan Hämeenlinnassa Ammatillisen koulutuksen seminaarissa 17.11.2021. Urbaania kasvua Vantaa –hanke onnittelee A-kumppaneita erinomaisesta työstä osaamisen kehittämiseksi ja toivottaa menestystä kilpailuun.