Resilienssitaidot muutoksessa elämisen voimavarana

Viimeisen puolen vuoden aikana jokainen meistä on varmaankin kohdannut elämässään ja työssään muutoksia, joita ei olisi vielä vuosi sitten osannut kuvitella. Monella suurin muutostekijä on ollut koronapandemia, mutta sen lisäksi jokaisella on elämässään omia vastoinkäymisiä, jotka vaativat selviytymistä. Tällöin olennaista ei ole pohtia sitä, mitä nämä vaikeudet ovat olleet, vaan sitä, miten ja millä taidoilla olemme niiden kanssa pärjänneet.

Jatkuva oppiminen työelämässä: Urbaania kasvua Tulevaisuusareenalla

Työelämässä tarvitaan kykyä jatkuvaan oppimiseen ja erilaisia työelämätaitoja. Miksi pehmeitä taitoja tulee vahvistaa kovilla työmarkkinoilla? Entä mitä ne tärkeimmät taidot ovat ja mitkä tekijät määrittelevät asiantuntijuutta? Osallistimme Tulevaisuusareenan työpajassa osallistujat pohtimaan näitä teemoja.

Yhteistyössä osaamisen kehittämistä

Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy ja Vantaan ammattiopisto Varia ovat solmineet jo 46 oppisopimusta vuoden 2020 aikana. Vantti on mukana Urbaania kasvua Vantaa -hankkeessa partneriyrityksenä. Urbaania kasvua Vantaa -hanke tähtää yrityskasvuun ja työpaikkojen säilymiseen henkilöstön osaamista kehittämällä. EU-rahoitteisen hankkeen tähtäimessä on työnantajien ja työntekijöiden sekä oppilaitosten kohtaaminen.

Kuuluvatko tunteet työelämään?

Tunteista puhuminen työn yhteydessä voi synnyttää mielikuvan irrallisesta ja kiusallisestakin ilmiöstä. Ei pitäisi – tunteilla on nimittäin suuri vaikutus työntekijöiden suorituskykyyn ja yrityksen tuloksiin. Se, että tunnistamme tunteita itsessämme ja työyhteisössä ja kykenemme myös vaikuttamaan niihin, on tärkeä osa työyhteisön tuloksellista toimintaa ja johtamista.

Johtamisessa tarvitaan pedagogista asennetta

Työntekijöiden kouluttaminen ja ajantasaisesta osaamisesta huolehtiminen kuuluvat yhä enenevässä määrin työpaikoille ja työnteon yhteyteen. Osa yrityksistä on tunnistanut, että toimialan muutokset tapahtuvat niin nopeasti, että osaamisen päivittämisestä on otettava suurempaa vastuuta.

IoT yrityksen kasvun tukena

IoT-teknologiaa on kaikkialla ympärillämme, ja se on mullistanut teollisuutta ja eri liiketoiminta-alueita monin tavoin. IoT-teknologiassa on vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Miten yritykset, etenkin pienet, löytäisivät IoT:n mahdollisuudet?

Osaamistodistukselle tarvitaan moderneja malleja

Osaamistodistuksista on ollut selkeää hyötyä työllistymisessä. Mutta millainen olisi tulevaisuuden todistusmalli ja miten se hankittaisiin? Työllisyyspalveluissa osaamisen todentamisen tarvetta on ratkottu rakentamalla malleja osaamisen näyttämiseen työtoiminnassa ja aitoja työympäristöjä vastaavissa olosuhteissa työpajoilla.

Mitä voisin oppia sinulta, kollega?

Oppimista tapahtuu niin työtä tekemällä ja kokeilemalla, itse opiskelemalla ja koulun penkillä istumalla kuin toisten kanssa keskustelemalla. Kollegiaalinen oppiminen on antoisaa, kunhan annamme sille aikaa ja tilaa. Tiedon jakaminen organisaation sisällä lisää niin osaamista kuin avoimuutta, mutta myös innostusta ja yhteishenkeä. Jokaisella meistä on jotain ammatillista annettavaa ja jaettavaa toisillemme.

Syksy polkaistiin käyntiin Backbyn maalaisidyllissä

Kaksi tiivistä päivää Backbyn kartanossa potkaisivat hankkeen syksyn toiminnot liikkeelle aivan erityisessä ilmapiirissä, kun läsnäolijat ihastelivat pitkästä aikaan pidetyn fyysisen tapaamisen ihanuutta ja merkityksellisyyttä. Hankkeeseen koronakeväänä mukaan tulleet saivat uutta perspektiiviä kollegoihin, kun etäkokouksista tuttu ääni ja fyysinen olemus saivat todellisen figuurin.