Julkaisut

Tulevaisuuden menestystekijöitä tehdään tänään osaamisen kehittämisen keinoin

Tutkimukset kertovat selkeästi siitä, että nykyiset osaamisen johtamisen keinot eivät tuo tulevaisuudessa tarvittavaa osaamista. Tässä blogissa nostan esiin neljä ajattelutapamuutosta, joiden avulla yritykset pystyvät kehittämään tulevaisuuden menestystekijöitä.

Urbaania kasvua Vantaa -hankkeessa kehitetään koulutuspalveluja työssäkäyville aikuisille – kasvudiili 2:n yrityskohtaisten ryhmävalmennusten arviointia

Artikkelissa esitellään hankkeen toisen vaiheen, eli kasvudiili 2:n, valmennuspalveluiden palauteaineiston tulokset. Kaiken kaikkiaan valmennuksista saatu palaute oli positiivista.

Itsensä johtamisen sparrausta pandemia-aikana

Urbaania kasvua Vantaalla –hankkeen yhtenä innovatiivisena ratkaisuna henkilöstön osaamisen ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi koronapandemian aikana kehitettiin itsensä johtamisen valmennus keväälle 2021. Valmennuspilotin tarkoituksena oli valmentaa osallistujia itsensä johtamisessa. Keskeiseksi tavoitteeksi työantajan näkökulmasta koettiin itsensä johtamisen taitojen vahvistaminen, joilla sopeudutaan uudistuksiin ja epävarmoihin tilanteisiin sekä palaudutaan kuormituksesta.

Case Finnair Cargo: Personal Digital Coach -sovellus perehdytyksen tueksi

PDC:tä perehdytyksen tueksi lähdettiin kehittämään yhteistyössä Finnair Cargon kanssa. Suunnittelun ja sisältöjen toteutuksen jälkeen testausta aloitettiin toukokuussa, mutta viivästysten vuoksi varsinainen kokeilujakso päästään toteuttamaan kesäkuun aikana. Mikäli sovellusidea osoittautuu toimivaksi, sitä voisi kehittää soveltumaan eri yritysten tarpeisiin.

Työ yritysten parhaaksi jatkuu aktiivisena

Hanke jatkuu 30.4.2022 asti. Hankkeemme jatko mahdollistaa sen, että pystymme edistämään kehittämis- ja pilotointityössä syntyneitä työkaluja ja palveluita juurruttamalla niitä yritysten, työvoimapalveluiden ja koulutusorganisaatioiden perustyöhön. Tulemme syksyn aikana edistämään palveluiden vaikuttavuutta yrityksille tarjoamalla työvälineitä aloitetun kehitystyön vahvistamiseksi.

Kehitteillä työkaluja osaamisen kartoituksen ja työnhaun avuksi

Hankkeessa on työstetty työmarkkinoista tietoa kokoavaa dashboard-työkalua työnhakijoille ja -antajille. Yritysten kanssa työskentelevät viranomaiset voivat Dashboardin avulla auttaa yrityksiä kasvattamaan liiketoimintojansa ja hakemaan osaajia. Lisäksi on kehitetty osaamiskartoitussivustoa työntekijän osaamisen selvittämiseksi.

Kevään palvelut edistivät osaamisen johtamista ja teknoloikkaa

Kevään aikana yrityksiä on sparrattu teknologiseen murrokseen vahvistamalla osaamista ja rakentamalla konkreettinen suunnitelma teknologisen muutoshankkeen edistämiseksi. Lisäksi oli mahdollisuus benchmarkata eri alojen toimijoita kuulemalla Kasvuklinikka-tapahtumassa siitä, miten muualla on toteutettu edellä mainitut teemat. Pääpalvelut koostuivat kolmesta teemasta: osaamisella kasvuun -valmennus, sparria teknoloikkaan ja kasvuklinikka-tapahtuma.

Kännykkäsovellus osaamisen kehittämisen tavoitteiden saavuttamiseksi

Omien tavoitteiden saavuttaminen ja lupausten pitäminen itselle on välillä vaikeaa. Urbaania kasvua Vantaa -hankkeessa syntyi idea sovelluksesta, joka voisi auttaa osaamisen kehittämiseen liittyvien tavoitteiden saavuttamisessa. Tässä artikkelissa kerrotaan, kuinka sovelluksen kehitys ja testaus toteutettiin ja millaisia tuloksia kokeilusta saatiin.

Miten yritykset voivat edistää itseohjautuvuutta?

Itsensä johtamisesta ja itseohjautuvuudesta on puhuttu jo pitkään, mutta viimeisen vuoden aikana aiheen tärkeys ja merkitys on korostunut entistä enemmän. Itseohjautuvuutta ovat vauhdittaneet muun muassa etätyö, digitalisaatio ja työelämän murros. Myös koronavirus on omalta osaltaan nostanut perinteisemmissäkin organisaatioissa itseohjautuvuuden tarpeen aivan uudelle tasolle pakottaen osan työntekijöistä mukautumaan sen vaatimuksiin nopealla tahdilla ja lähes valmistautumatta.